Ensi viikon Johnny pitää facebookista Pläk Sapattivapaata, mutta sitä ennen miehemme maailmalla, mainio keittiömestari ja Paulo Bocuse –palkittu lihamies raportoi aasialaisesta meiningistä eli:

Shanghai Luodolla, Kiinalainen juttu, osa II

Ensimmäinen viikko kului kiinalaisten kokkien kanssa suomalaista ruokaa hämmästellessä. Toinen viikko on nyt hämmästelty lisää, opimme myös sen, ettei perunamuusia kannata tehdä wokkipannussa. Sen sijaan tapettiliisterin voi keittää wokkipannussa ihan huoletta, niin että sauhu nousee jo valmiiksi harmaalle Shanghain taivaalle. 
Kielimuuri on korkea, sitä ei rikota ihan hetkeen, sen sijaan on helpompi esittää pantomiiminä poroa, kanaa, arbuusia ja mitä milloinkin. Sillä tavalla aika kuluu valtavan nopeasti, kun teemme samat asiat moneen kertaan. Varioimme sen minkä pystymme, korjaamme sen minkä pystymme, säädämme kaiken aikaan ja joka suuntaan, ja tarjoamme vierailemme sen minkä pystyimme kaikkien vaiheiden jälkeen saamaan esille. Huomenna näistä kiinalaisista kukaan ei muista miten originelli lohikeitto tehdään, saati miksi pannukakku ja kermavaahto tarjoillaan eri yhteydessä kuin lihapullat ja muusi.
Huomenna ehkä itsekin luultavasti haluan muistella muita asioita kuin näitä itsestäänselvyyksiä. 

Hyviä uutisia. Kaupungilla kierrelleenä olen törmännyt erittäin hienoihin käsintehtyihin höyryäviin dumplings-taikinanyytteihin, joissa sisällä on (luultavasti) possua, vihreää sipulia ja kiinalaista viismaustetta, joka tuoksultaan tuo mieleen suomalaisen glögin. 
Dumplingsin maksaa vaivaisen muutaman sentin, vanhan pennin, joka on mielestäni ilmaisuna edelleen toimivampi kuin nykyinen yksikkö. Dumplings on rapea ja kullanruskea pohjastaan. Yläosa vaalea kuin Suomen missi, täytteessä öljyä, joka tekee pullan ensipuraisun sietämättömän kuumaksi. Kiire kun ei ole mihinkään, niin antaa pullan rauhoittua, ja rauhoittuu itse siinä samassa.

Kohtalaisen hyviä uutisia. Sain kokkitakkini kiinalaisesta pesulasta sovittuun kellonlyömään. Paita on hieman nihkeä, mutta siitähän ei ollut puhetta. Kaiken lisäksi pesujälki ei kestä päivänvaloa, onneksi tilaisuutemme ovat illalla ja suht’ pimeissä olosuhteissa, joten nekin huolet on poistettu. Kaikki luistaa. Kaikki on tehty meitä varten.

Osallistuin aamulla vapaaehtoisesti ohjelmaan, josta en ymmärtänyt taas sanaakaan, mutta ilmeistä on se, että tärkeintä ei ole sanat vaan tunnelma. Paikkana oli tulevan cateringin tapahtumapaikka. Sympaattinen pieni tehdaskompleksi, jonne raahaamme luumme ja kaiken sen minkä kykenemme tarjolle tuottamaan huomenna aamulla. 
Paikassa on jotain hyvin Fellinimäistä. Oma osani tosin kuuluu mykkäelokuvaan, mutta saa vastapainonsa liioittelevasta ja ylenpalttisesta pylväsdekoraatiosta seinustalla sekä katossa vilkkuvista värivaloista. Enää ei puutu kuin että tarjoaisin huomenna hernekeittoa kottikärryistä, ja taustalla soisi Oopperan kummitus.

Kiinalaiset kokit ovat hyvin dynaamisia loppujen lopuksi. Välillä tuntuu ettei touhuissamme ole järjen häivää, mutta lopputulos jaksaa yllättää kerta toisensa jälkeen. Heikkohermoisille tätä hommaa täällä en suosittele. Ja totta puhuakseni asuessani vuoden 2010 Shanghaissa menetin hermoni muutamaan otteeseen näiden veikkojen kanssa, nyt vain pitää tästä edes löytää kultainen keskitie jossa hermo lepää, ja samanaikaisesti jotain nousee tarjoilukelpoisesti esille.
Kaikesta käy kokoajan ilmi ettei yhteinen sävelemme kohtaa kuin aika ajoin, mutta toisinaan sitä on lännen miehen annettava periksi vaatimuksissaan. Rationalismi on eri asia kuin nationalismi. Yhtä kaikki, kokit ovat kokkeja niin kauan kuin leivottavaa riittää.

Maininnan arvoista on vielä sekin, että kun kolmannen päivän tapahtumista saimme tarjottua vihdoin pannukakkua jälkiruokaosastolla, niin kiinalaisten asiakkaiden itse keräämillä buffet-lautasilla oli saman aikaisesti sekä savulohta että sitä pannukakkua ja vadelmahilloa.
Saattaa olla niinkin, että he ovat aikaansa edellä, ennakkoluulottomasti ottavat vastaan kaiken mikä annetaan ja tarjotaan.
Taidan ottaa itseni liian vakavasti. Olen mielikuvitukseton ja kaavoihini kangistunut. No, jospa konservatiivisena annan itselleni hieman aikaa, armollisesti sulatan tämän kokemuksen kuin aurinko saariston jäät maaliskuussa ja keskityn hieman yksinkertaisempiin seikkoihin, kuten newyorkilaiseen sunnuntaibrunssiin, joka on lepopäivän kivijalka.
Kunhan nyt ensin lennetään se 16 tuntia Isoon Omenaan.