Tapakseksi tai vähän isommaksi annokseksi: häränhäntää.

Tämä päivä kuluu erilaisia tapaksia miettiessä. Tehtävänäni on suunnitella ja toteuttaa kahteen eri tilaisuuteen New Yorkissa tapaspaloja, ja molemmissa toivomuksena, että Suomi maistuisi lautasella. 

Sillä ei kai suurta merkitystä ole, mistä tapas-kulttuuri on lähtöisin (Jostain Andalucian kukkuloilta). Pääasia on, että palakoko on pieni ja maku kerää suuren suosion. Tärkeämpi kysymys kuuluu, kerääkö suomalainen ruoka ulkomailla varauksettoman suosion? No, pitää olla kieli keskellä suuta. Koko ajan. 
Jos nyt pelaisi jotenkuten varman päälle, liikkeelle lähtö tapahtuisi lohesta. Tavanomaista, toimii kylläkin, mutta samalla ollaan tultu jo kokkaamisen kulminaatiopisteeseen, miten maustaa se? 
Mahdollista on edelleen sekä mennä rajusti metsään että kerätä jackpot. 

Paikallinen supermarketti tarjoaa sähköisessä katalogissaan tarjoushinnat kurpitsalle, jonka sivuutan tällä erää, elävän hummerin saisi 36 prosentin alennuksella kotiin kuljetettuna, eli 7 dollaria per pauna, joka on hyvä tarjous, mutta ei tarpeeksi suomalainen. Jauheliha lähtee 7 dollarilla per pauna, eli kilohinnaksi tulisi noin 12 euroa, joka ei vaikuta supertarjoukselta, mutta seuraavalla sivulla on pussillinen ohraa tarjolla, joten siinä piilee mahdollisuus, ja minähän käytän tilaisuuden hyväksi.

Nyt tehdään vuosisadan miksaus. Samalle lautaselle keitetyn ohran lisäksi on päätymässä punajuurta sekä pala mureaksi haudutettua häränhäntää, joka ei ole lainkaan niin konstikas valmistaa kuin voisi luulla. 
Tarvitaan pätkä häränhäntää, nimenomaan luulla, keittojuurekset, ne perinteiset, laakerinlehtiä kolme tai viisi, sen funktiota en ole koskaan täysin ymmärtänyt, varsinkaan kun resepteissä kehotetaan useimmiten pudottamaan vain yksi kuiva lehti pataan. Se ei tahdo kuivattuna oikein erottua sieltä.
Joka tapauksessa häränhännän keittoprosessi menee tismalleen samoin kun perinteisen lihakeiton. Jääkiekon kokoiseksi pätkityn häränhännän liha irtoaa luustaan siinä kolmen tunnin huudattamisen jälkeen, jonka jälkeen se jäähdytetään, ja kynitään lopullisesti irti luustaan.

Hännästä tapakseksi. Laitetaan paistinpannu tulelle. Pala voita sulaa heti kättelyssä pannulla ja vaahtoaa, mutta ei hätää. Sen kuuluukin vähän vaahdota. Heti perään hienonnettua sipulia ja valkosipulia, jota seuraa keitetty, hieman epämääräinen keko häränhäntää, joka on putsattu luista ja sen jälkeen keitettyä ohraa. 
Pannua lätkytetään tulella muutaman minuutin ajan, lisätään suolaa, mustapippuria myllystä, ja nyt tullaan taas kulminaatiopisteeseen. Kaivetaan Suomi lautaselle. Raastetaan hivenen muskottipähkinää, maustepippuria, tuoretta rosmariinia ja katajanmarjaa kevyesti hienonnettuna sekaan. Lopuksi raastettua piparjuurta jos siltä tuntuu.
Paistos on kohta puolin valmis. 

Tarkkaavaiset huomaavat tässä kohtaa että punajuuri on unohtunut reseptistä. Ei hätää. Punajuuren ei tarvitse olla lämmintä tässä annoksessa, vaan vaihtoehtoisesti voi nostella paistoksen viereen etikkaliemessä marinoituja punajuuria tai sitten itse marinoida ne. Kuoripäälliset punajuuret laitetaan 200-asteiseen uuniin folion alle reiluksi tunniksi. Sitä seuraa niiden luonnollinen jäähtyminen ja käsin kuorinta, mitä ei kannata säikähtää. Kuori irtoaa helposti. Tarvitaan enää veitsi jolla leikata ohuita viipaleita ja marinointiliemi, jossa on sitruunaa, oliiviöljyä, vähän sokeria ja suolaa. Viipaleet saavat uida liemessään reilun tunnin, jonka jälkeen ne ovat vapaita nostettavaksi annokseen. Kylkeen kuula smetanaa jonka voi maustaa näppyläsinapilla. 
Suosittelen tätä kombinaatiota yhä kylmeneviin iltoihin. 

Täyttääkö tämä nyt sitten tapaksen kriteerit? – Juu, kyllä. Tarjotaan vain hyvin pieni annos kerrallaan tätä! 
Kumppaniksi esimerkiksi jokin tuhti espanjalainen viini, Alkon hyllyltä vaikkapa Petalos, 15,99 €, tuotenumero 460497.

Tarvikelista:
500 g häränhäntää
keittojuureksia maun mukaan
pala piparjuurta
ohrasuurimoita
2 punajuurta
1 sitruuna
1 dl oliiviöljyä
sokeria
2 rkl smetanaa
1 tl karkeaa Dijon- sinappia