New York Luodolla #1:
Gramercy Park – On The Sunny Side Of The Street

9.8.2013 Gramercy Park. 
Kirjoitusalustana pienen tavernan vanerinen terassipöytä. Alkamassa lounas, tarjoiluhenkilökuntaa istuu viereisessä pöydässä syömässä paahtopaistipatonkia, joka on pituudeltaan ja paksuudeltaan lähellä koivuhalkoa, sellaista jonka suomalainen koura tottuneesti paiskaa saunan pesään ja vain sekunteja myöhemmin sen voi kuulla ritisevän iloisesti. Lämpötilan puolesta ollaan ruotsalaisessa saunassa. Hieman nihkeää ja kuten kuvaan sopii, kahvissani outo sivumaku. Muistan lukeneeni jostain tarinan jonka mukaan yksi maailman hienommista kahvilaaduista saadaan kissan ulosteesta, ja että sen hinta olisi satakertainen verrattuna Juhlamokkaan. Ajatus on outo.

Aika on seisahtunut, kuten myös ilma joka tekee olosta raskaan. Vain muutama iäkkäämpi herrashenkilö hortoilee ohitseni, sekä konjakin väriseen pitkään nahkatakkiin ja valkoisiin leveälahkeisiin pöksyihin sonnustautunut pitkätukka. Garderobi on varmuudella yli neljäkymmentä vuotta vanha, voisin lyödä vetoa että kyseessä on jonkin sortin takavuosien diskotähti. Tyyliuskollisuudesta täydet pisteet, niin sitä pitää. Mietin eläköitymistä näille kulmille, ja samalla tulee mieleen ohikävelleen hepun silhuetista, ettei Bay City Rollers ollut lainkaan huono bändi.

Rauhan rikkoo lopulta kuitenkin kuorma-auto, joka peruuttaa pöytäni viereen. Pöytäni on osittain kadun puolella parkkiruudussa. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi nyt laittaa lanttini parkkimittariin.
Miten voikaan kuorma-autosta lähteä korvia vihlova varoitusääni sen lipuessa viereiseen ruutuun? Tietämätön voisi luulla sitä rahtilaivan sumutorveksi tai palohälytykseksi.
Ahtaalle kadulle lastataan autosta pahvilaatikoita joissa vihanneksia ja hedelmiä tavernan keittiöön. Pahvikasasta erottuu tekstejä: Idaho Potatoes, Andy Boy’s lettuce ja Fancy Squash New Jerseystä, Ventura Life -sitruunat Californiasta, kuten myös Ruskin Crown -tomaatit, Magic Spinach Arizonasta. Kaikki siis amerikkalaista alkuperää, lähiruokaa omalla tavallaan, kun suhteuttaa tämän kaiken maailmankarttaan. Eniten silti hämmästyttävät tuotteiden nimet, ne voisivat olla minkä tahansa homodiskon nimiä.

Olen katsellut sivusta jo hetken aikaan naapuripöydässä meneillään olevaa pariskunnan riitelyä, jossa nainen on sitä mieltä että he riitelevät koko ajan ja joka päivä, kun mies puolestaan on sitä mieltä, että eiväthän he sentään nyt joka päivä riitele. Ongelman ydin lienee siinä että se minkä nainen kokee riitelyksi, on tämän miehen mielestä asiallista keskustelua ja tulkintaa asioiden oikeellisuudesta tai niin, että keskustelujen kulut sisältävät väitteitä, jotka tulisivat todistaa toisin. Jos mies olisi nyt samaa mieltä naisen väittämästä, hän olisi tavallaan oikeassa - ja samalla väärässä, koska silloin he eivät riitelisi. 

Kahvi jää juomatta, ei maun vuoksi, vaan se on jäähtynyt, tosin lisäämällä siihen vähän sokeria ja kourallisen jäitä saisi sen taas juomakelpoiseksi. Miksi tehdä asioista niin vaikeita, tilaamalla tuopillisen Brooklyn Lageria hanasta ratkeaisi tämäkin ongelma. 
Säästän Brooklynin iltaan tai johonkin toiseen päivään, tapaan ruotsalaisia hetken päästä. He ovat järjestämässä syksyllä skandinaavisen ruokatapahtuman Honest Cooking – North Food Festival, joka levittäytyy kaupunkiin. Kaivataan siis suomalaista verta kehiin, ja minähän käyn neuvottelemassa mahdollisuuksista. Tapaaminen sovittu East Villageen, PR koordinaattori Lexi Loucan kanssa. Ei kuulosta ensi puraisulta ihan perussvenssonilta, mutta mistä sen tietää vaikka saapuisi Volvolla paikalle. Manhattanilla Volvo on harvinainen ilmestys katukuvassa, Saab on kadonnut täältä miltei sukupuuttoon, enkä minä jaksa murehtia tänään ruotsalaisten puolesta, mutta jos Lexillä on hyviä ideoita niin tehdään pois. Hyvän ruuan puolesta sitä tekee miltei mitä vaan.